"Pekka ja Pätkä ketjukolarissa" on Armand Lohikosken ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama komediaelokuva vuodelta 1957. Se on seitsemäs osa suositusta Pekka Puupää -elokuvasarjasta.
Elokuvan tarina lähtee liikkeelle, kun Pekka ja Pätkä liukastuvat banaaninkuoreen ja lyövät päänsä, minkä seurauksena he vaipuvat sarjaan villejä ja koomisia unia. Unissaan he seikkailevat muun muassa Afrikassa ihmissyöjien vankina, armeijan luutakomppaniassa ja Villissä lännessä.
Elokuvaa kuvattiin Yyterin hiekkarannoilla.
Elokuvan saluunakohtauksessa esiintyy statistina Spede Pasanen, joka esiintyy kolmessa Pekka Puupää -elokuvassa.
Elokuva sai ensi-iltansa 1.maaliskuuta 1957 Helsingissä ja Turussa.
Elokuvan nimi on hieman harhaanjohtava, sillä elokuvan keskeisin elementti ei ole ketjukolari, vaan Pekan ja Pätkän unissa tapahtuvat seikkailut.
Merkki/Malli/Genre
Komedia
Kotimainen
Tuotetiedot
Kunto: Käyttämätön
Toimitus
Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Matkahuolto Lähellä-paketti
7,90 €
Paketti kuljetetaan vastaanottajan osoitetta lähimpään tai lähettäjän valitsemaan noutopisteeseen arviolta 1–3 arkivuorokauden kuluessa.